saanko esitellä...

Eikka. Sydämeni varastanut pappaheppa, jonka luottamuksen voittaminen ei todella ole ollut helppoa. Päälle kaksikymppinen eläkeläinen oli alkuun aikamoinen tuittupää, mutta nykyään meillä on jo rutkasti enemmän leppoisia rapsutteluhetkiä kuin taisteluja kavioiden putsauksesta ja satuloinnista.

Entisenä ravurina Eikka ei ole maailman helpoin ratsastaa, mutta se yrittää aina parhaansa ja lähtee mielellään hommiin. Sen mahtavan tsempin ja yritteliäisyyden takia annan anteeksi, vaikka siirtymiset eivät olisikaan aina kovin siistejä tai laukka puhdasta. Kas kun papan mielessä on vielä ravikisojen lennokkaat startit ja edessä häämöttävä maalisuora. 

Ihan mahtava tyyppi tämä Eikka ja kaikista kivointa, että saan vuokrauspäivinäni pitää sitä kuin omaani. Ehkä jonain päivänä, sitten kun Eikka on siirtynyt vihreämmille raviradoille (ja minä voittanut lotossa), saankin oman kauramoottorin.

Pitäähän pikkutytöllä poni olla! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti